#yleisövihje #varokertomusta #metoo
Kertomuksen vaaroja on hiillostettu monesta suunnasta #metoo-kampanjasta: eikö tässä nyt juuri yhteiskunnallista keskustelua dominoi yksilötarinat, joiden todenperäisyyttä on vaikea varmistaa ja joiden perusteella tehdään edustuksellisia ja normatiivisia päätelmiä? Humanistin perusvastaus kuuluu: kyllä ja ei.
Kertomuksen vaarojen näkökulmasta kampanjassa on ollut mahtavaa sen anonymisoiva, valtava massa. Valta ei ole yksittäisellä tarinalla, vaan päinvastoin, rakenteellisia muutoksia kohti on liikuttu juuri siksi, että edustuksellisuus ei perustu yksilöllisen kokemuksen jaettavuuteen vaan kollektiiviseen solidaarisuusliikkeeseen, joka ei ole riippuvainen yksittäisestä tarinasta ja sen todenperäisyydestä. Tarinoiden kirjo on tarjonnut mahdollisuuden neuvotella siitä, missä menee seksuaalisen ahdistelun ja muuten seksistisen käytöksen raja. Samalla monet journalistiset toimijat ovat nuoralla tanssien onnistuneet olemaan levittämättä vahvistamattomia huhuja yksittäisistä ahdistelijoista.
Tarinalogiikan kannalta homma alkaa mennä pieleen siinä vaiheessa, kun sorrutaan antamaan viraalille eksemplumille valta: yksittäistä tarinaa aletaan lukea edustuksellisena, ja sen pohjalta aletaan normittaa sukupuolittunutta kanssakäymistä – ja samalla todetaan, että oli tarina totta tai ei, näin nämä asiat koetaan. Juuri tällainen tarinalogiikka antaa helpon aseen #metoo-kampanjaa vähätteleville, joiden mielestä on ”menty liian pitkälle”.
Siinä vaiheessa, kun jämähdetään ruotimaan kahden yksilön välistä seksuaalista kanssakäymistä kuvitellussa skenaariossa, vahva moraalinen kanta tasa-arvoisuudesta ja ruumiillisesta itsemääräämisoikeudesta hajoaa helposti vaivaannuttavaksi tinkaamiseksi yksityiskohdista. Eli viraalille eksemplumille tyypillisesti rakenteellinen kysymys typistyy jonkinlaiseksi kohtaamisen etiikaksi, jossa on aina monta näkökulmaa ja paljon tulkinnan ja erehdyksen varaa. Juuri kertomusten paljous, ja useat kertomukset samasta ahdistelijasta, ovat #metoo-kampanjassa nostaneet aiheen käsittelyn tällaisen tinkaamisen yläpuolelle.
***
Saimme toimittaja Aurora Rämöltä ilmiannon muutaman päivän takaisesta Babe-sivuston julkkispaljastusjutusta, josta tuli hetkessä #metoo-kampanjan uusi viraali eksemplum – ja backlashin uusin ase.
Rämön saate:
”Vertaistyttösivusto babe.net julkaisi muutama päivä sitten kertomuksen, jossa nimimerkki ”Grace” kävi epäonnistuneilla treffeillä näyttelijä-koomikko Aziz Ansarin kanssa.
”Grace” oli innoissaan, kunnes Ansari alkoi käyttäytyä tavalla, jonka ”Grace” koki epämiellyttäväksi. Seksihässäkkä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. ”Grace” vertaa kokemusta siihen, että olisi ollut tekemisissä kiimaisen 18-vuotiaan kanssa.
Artikkeli perustellaan sillä, että tosiasiassa Ansari on 34-vuotias. Hänen olisi pitänyt ymmärtää deittailun non-verbaalisia nyansseja ilmeisesti jo siitä syystä, että on kirjoittanut kirjan.
Juttu on vähän kuin todeksi muuttunut moralisoiva Cat Person -novelli. Se perustuu yhden ihmisen kokemukseen, eikä sisällä (jostain syystä nimeltä mainitun) Ansarin kommentteja. (Ansari tiedotti myöhemmin kohtaamisen olleen hänen mielestään täysin suostumuksellinen.)
Vaikka babe.netin tuotosta ei pitäisi journalistisena, sitä on siteerattu laajasti mediassa. Juttu on herättänyt paljon kritiikkiä, mutta ainakin The Atlantic, Vox ja Guardian ovat analysoineet sen olevan tärkeä tarina siitä, miten häirinnän ei tarvitse olla häirintää ollakseen, no, häirintää.
Yksikään mainituista medioista olisi tuskin julkaissut ”Gracen” tarinaa sellaisenaan, mutta ne puolustavat julkaisua sen hyvän tarkoituksen takia. Näin vältetään oma journalistiseettinen moka, mutta ollaan silti kulttuurimuutoksen puolella.”
***
Kuten Rämö ja Guardianiin kirjoittanut Jill Filipovic huomauttavat, tarinan ja sen kierrättämislogiikan samankaltaisuus Kristen Roupenianin ”Cat Person” -novellin kanssa on ilmeinen. Aiemmin FB-sivullamme esitimme, The New Yorkerissa ilmestynyt novelli on todella epäonnistunut valinta #metoo-eksemplumiksi, koska se perustuu modernistiseen, yksilön subjektiivista erehtyväisyyttä korostavaan novelliperinteeseen.
Miksi Baben juttukin, vaikka sen kärkenä on oletetun kaksinaismoralismin esiin tuova julkkispaljastus, alkaa kuin novelli, suoraan päähenkilön sisäisestä näkökulmasta? ”She approached him because she recognized his camera flash — Aziz Ansari was taking pictures at the 2017 Emmy Awards after-party with a film camera, not a digital one.” Raportti, jonka aineistona on ”Gracen” ja tämän kaverien haastatteluja ja Gracen tekstiviestit Ansarin kanssa, on ihmeellinen sekamelska huonon novellin ja vakuuttelevan paljastusjutun aineksia.
Jutun kirjoittaja puolestaan rakentaa itsestään solidaarista kanssasiskoa omituisin väliintuloin:
”Before meeting Ansari, Grace told friends and coworkers about the date and consulted her go-to group chat about what she should wear to fit the “cocktail chic” dress-code he gave her. She settled on “a tank-top dress and jeans.” She showed me a picture, it was a good outfit.”
Kerronnan tekniikoiden horjuminen ei tee jutusta ainoastaan epäluotettavan oloista, vaan myös sotkee eettistä näkökulmaa kahden henkilön väliseen tilanteeseen. Kun tämä yhdistetään julkisuuden henkilön häpäisemiseen graafisen tarkalla kuvauksella Ansarin surkeasta ja painostavasta esileikistä, voidaan kyllä saman tien päätellä, millainen onnenpotku tämän jutun leviäminen on #metoo-kriitikoille, jotka tivaavat esimerkiksi sitä, onko huono seksikin nykyään seksuaalista ahdistelua. Samalla tulee monelle varmasti mieleen, että yritetäänkö tässä ratsastaa ”Cat Person” -novellin suosiolla – jutun samastuttavuuttahan on perusteltu sillä, että “juuri noin ällöttävältä” epäonnistunut ja vastentahtoinen treffiseksi tuntuu.
Ruumiillisuus ja kehollinen samastuttavuus ovat avaimia tarinalliseen kokemuksellisuuteen ja sen jakamiseen. Mutta missä menevät solidaarisuuden, samastuttavuuden, jaettavuuden ja Markiisi de Saden väliset rajat? Siteeraan esipuhetta teoksesta Justine, eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset (Justine, ou Les Malheurs de la vertu, 1791):
”[…] lyhyesti sanoen käyttää julkeimpia kohtauksia, erikoisimpia tilanteita, kauhistavimpia periaatteita, voimakkaimpia siveltimenvetoja vain siksi että tällä kaikella luotaisiin eräs jaloimmista moraalin oppitunneista, mitä ihminen on koskaan saanut. Myönnettäköön, että se merkitsee maaliin pyrkimistä tähän saakka melko harvoin kuljettua tietä käyttäen.”
”[…] hasarder en un mot les peintures les plus hardies, les situations les plus extraordinaires, les maximes les plus effrayantes, les coups de pinceau les plus énergiques, dans la seule vue d’obtenir de tout celà l’une des plus sublimes leçons de morale que l’homme ait encore reçue; c’était on en conviendra, parvenir au but par une route peu frayée jusqu’à présent.”
– MM
Lue alkuperäinen (19.1.2018) päivitys täällä.
Tapausta käsitelty myös Kertomuksen vaarojen ollessa Suomen Kuvalehden haastateltavana (2.2.2018).
Kertomuksen vaarat viettää kesätaukoa 15.8.2018 asti. Tänä aikana blogissa julkaistaan nostoja klassikkopäivityksistämme. Käynnissä on kaksi sarjaa: toinen on Tutkitusti.-sivuston #huussilukemisto’n osana julkaistava kesäkevennyskimaramme ja toinen taas Päivitysten parhaat -sarja heille, jotka kaipaavat aikalaiskriittistä narratologiaa hellepäiviinsä!
Kertomuksen Vaarat 