#varokertomusta #yleisövihje #edustavuus
Sosiaalisessa mediassa ihmeteltiin tammikuun lopulla Ylen toimittajan Kai Jaskarin eri helsinkiläisiin kaupunginosaryhmiin lähettämää pyyntöä, jossa etsittiin haastateltavaa, joka olisi vaihtanut asuinaluetta siksi, että alueella on liikaa sosiaalisia ongelmia tai koska alueella ja sen kouluissa on liikaa maahanmuuttajia. Pyyntö liittyi Jaskarin tekeillä olevaan juttuun, johon hän sai sytykkeen Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta asuinalueen vaihdon syistä. Tätä tosin ei alkuperäisessä viestissä mainittu, joten Jaskarin kysymyksenasettelu kieltämättä näytti tarkoitushakuiselta.
Tämän viikon lopulla varsinainen juttu julkaistiin, mutta julkaistiin myös Jaskarin kirjoitus siitä, että nyt hän on yksille “punavihermädättäjä” ja toisille “hc rasse” eli rasisti. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Annamari Sipilä vielä tuikkasi oman lisäyksensä kysymällä “Jos yleisradioyhtiön toimittaja ei saa kysyä asiallisia maahanmuutosta, niin kuka sitten saa?”
No kyllähän Jaskari kysyi ja teki juttunsa (sitä, sen taustalla ollutta tutkimusta sekä tätä “enää ei saa edes” -jatkokeskustelua on kriittisesti ruodittu muun muassa näissä blogikirjoituksissa [blogikirjoituksia ei valitettavasti enää löydy].
Mutta nyt varsinaiseen juttuun ja sitä elävöittäviin ja täydentäviin (tai toisaalta: jutun olemassaolon perusteleviin) kokemusasiantuntijahaastatteluihin!
Olemme paljon keskustelleet Kertomuksen vaaroissa kokemusasiantuntijoiden todistusvoiman varaan viritellyn journalismin edustavuudesta (tässä meillä on ollut hyvänä keskustelukumppanina toimittaja Anu Silfverberg). Jaskari on löytänyt toiseksi haastateltavakseen Dmitri Vorobievin, joka suoraan sanoo häntä häirinneen metroaseman sisäänkäynnin edessä pyörivät “värikkäät nuorisoporukat”. Kuitenkin enimmät jutussa kuvatut järjestyshäiriöt liittyvät yhtä lailla “kantasuomalaisten” aiheuttamiin vaara- ja häiriötilanteisiin eikä jutussa kuvattu meno kuulosta juuri sen hurjemmalta kuin asuinalueena jo melko gentrifioituneessa Sörnäisissä.
Koska juttua kuitenkin on tehty “monikulttuurisuuden tuomat jännitteet” edellä, esiintyy rodullistamista jopa erikoisissa kohdin, kuten toisen haastatellun Tiina Salon kertomuksessa siitä, mikä yksittäinen asia Kontulassa asumisesta tulisi (negatiivisesti) mieleen:
“Lapseni kurdiystävä oli meillä kylässä. Kun tämä halusi lähteä kotiin, emme saaneet ovea jostain syystä auki. Oven eteen oli sammunut isokokoinen mies, emmekä saaneet kolmeen pekkaan työnnettyä häntä edestä pois.”
Miksi tässä yhteydessä lapsen ystävän kurdius on kertomiskynnyksen ylittävä yksityiskohta, jää hämäräksi.
Kontula on Jakomäen ohella kliseinen valinta, kun haetaan jotain raffia helsinkiläislähiötä. Kuitenkin itäisen kantakaupungin gentrifikoituessa vuokratasoltaan saavuttamattomiin Kontula on hyvä veikkaus seuraavaksi Kallioksi – siellä on jo trendijäätelötehdas ja elektronisen musiikin festivaali.
Tämän on selvästi nuuhkaissut myös jutussa haastateltu Vorobiev, joka edelleen saa hyvän tuoton kontulalaisasunnostaan vaikka itse on muuttanut alueelta pois.
Jaskarin jutun lopussa muistetaankin mainita, että tausta-aineistona toimineen tutkimuksen mukaan kaikesta huolimatta yli 60% vastanneista alueenvaihtajista oli valmis luonnehtimaan entistä asuinaluettaan lohdullisilla sanoilla “Se oli ihan hyvä”.
“Se oli ihan hyvä” on kuin perinteinen suomalainen asumisen standardi pähkinänkuoressa. Sen nostaminen kärkeen ei ilmeisesti kuitenkaan tuota raflaavaa journalismia ja klikkauksia.
-TR
Alkuperäisen päivityksen (11.2.2018) luet täältä.
Kertomuksen vaarat viettää kesätaukoa 15.8.2018 asti. Tänä aikana blogissa julkaistaan nostoja klassikkopäivityksistämme. Käynnissä on kaksi sarjaa: toinen on Tutkitusti.-sivuston #huussilukemisto’n osana julkaistava kesäkevennyskimaramme ja toinen taas Päivitysten parhaat -sarja heille, jotka kaipaavat aikalaiskriittistä narratologiaa hellepäiviinsä!
Kertomuksen Vaarat 