Kertomuksen vaaroille on syksyn mittaan ilmiannettu useita lehtijuttuja, jotka otsikollaan antavat odottaa eksemplaarista mallikertomusta, mutta eivät lunasta lupaustaan. Syyskuun 18. päivän Iltalehti otsikoi (koko juttu vain IL Plus -käyttäjille) “Jenni, 25, oli nuorena syrjäytymisvaarassa – nyt maksaa siivousfirman pomona alan kovinta palkkaa”.
Jennin tarinalle hahmotellaan näin edustavan mallitarinan raamit: vaikeuksien kautta voittoon. Otsikko esittää tiivistetysti ajallisen kaaren, jonka kokemuksellisten yksityiskohtien lukija voi odottaa avautuvan klikkauksella.
Kuukautta myöhemmin Aamulehden luetuimmaksi nousi juttu Tanja Leppämäestä: “Oli työ, perhe ja ystäviä: elämä näytti ulospäin täydelliseltä, mutta silti iski syvä ahdistus. Syy löytyi lopulta lapsuudesta.”
Aamulehden jutusta meille vinkanneen Tiinan Heikkilän mukaan otsikko on nykyään tyypillinen pienoistarina, jossa esitetään keskiluokaiselle lukijalle samastuttava ongelma. Mikä näiden juttujen kertomusvaara sitten on?
Heikkilä huomaa, että jutun sisältö ei oikeastaa konkretisoi ongelman laatua. Kerronta onkin kumman epämääräistä. Jos prototyyppinen kokemuksellinen kertomus elää yksityiskohdistaan, mitä pitäisi ajatella Tanjan tarinaa värittävistä partikulaareista:
“Oli ystäviä ja tuttavia ja muutenkin elämä kunnossa. –Siltä se näytti. Silti tuli paha olo ja syvä ahdistus”.
“Syyt löytyivät lopulta vuosikymmenten takaa Leppämäen lapsuudesta. Lapsuutta varjosti turvattomuus, häpeä ja arvottomuuden tunteet sekä hylkäämisen kokemukset.”
Kuten Heikkilä analysoi, juttu ei avaa otsikon sisältöä, ei konkretisoi lapsuuden ongelmaa eikä kerro millaista arkinen ahdistus kiiltävän kuoren takana oli. Lopulta juttu osoittautuu erään terapeuttisen koulutusohjelman puffiksi.
—
Kertomuksen vaaroissa olemme pohtineet erilaisten kertomuskäsitysten merkitystä mediassa leviävien tarinoiden analyysissa. Jennin ja Tanjan tapauksissa voi ajatella, että otsikon tarjoama mallitarina – tiivistetty tapahtumakulku, jossa on tyypillisiä henkilöhahmoja ja odotuksenmukaisia käänteitä – ja jutun sisällöksi ujutettu kokemuksellinen kertomus eivät kohtaa. Siinä missä kokemuksellinen kertomus on hallitseva kerronnan muoto sosiaalisen median logiikalle ehdollistuneessa nykyjournalismissa, mallitarina on kenties tehokkain tapa luoda odotuksia kertomuksen sisällöstä. Jennin ja Tanjan kohdalla mallitarinat valikoituvat selfhelpiä ja itsetuntemusta markkinoivan kulttuurin tarpeista käsin. Kokemuksellinen kertomus ei kuitenkaan täytä mallitarinan raameja tyydyttävästi.
Kuten Jennin syrjäytymisvaaratarinan meille ilmiantanut käyttäjä huomauttaa, Iltalehden juttu käsittelee tärkeää yhteiskunnallista ongelmaa ja lupaa kertoa yhden ihmisen esimerkin kautta, miten syrjäytymisen voi voittaa. Mallitarina horjahtaa kuitenkin heti kun Jennin kokemus astuu kuvaan. Voiko Jennin tarinan katsoa edustavan todellista syrjäytymistä kun sen kokemukselliset yksityiskohdat ovat tasoa “menin kauppaankin vain iltayhdeksältä vähän ennen sulkemisaikaa”?
-SB
Kertomuksen vaarat viettää kesätaukoa 15.8.2018 asti. Tänä aikana blogissa julkaistaan nostoja klassikkopäivityksistämme. Käynnissä on kaksi sarjaa: toinen on Tutkitusti.-sivuston #huussilukemisto’n osana julkaistava kesäkevennyskimaramme ja toinen taas Päivitysten parhaat -sarja heille, jotka kaipaavat aikalaiskriittistä narratologiaa hellepäiviinsä!
Kertomuksen Vaarat 