Kertomusten käyttö ja vaarat: ideoita opetukseen (Virke 1/18)

Kertomuksen vaarat – Kokemuspuhe, eksemplumin paluu ja aikalaiskriittinen narratologia on Koneen säätiön rahoittama kolmivuotinen hanke (2017–2019), jossa kuusi Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkijaa tarkastelee kertomuksen asemaa nykykulttuurissa. Hankkeemme kysyy, miten kertomuksia käytetään yhteiskunnassamme, mitä tällä käytöllä yritetään saavuttaa sekä millaisia hyötyjä ja riskejä liittyy kertomusten hyväksikäyttöön. Vastauksia etsimme yhdessä esimerkiksi journalistiikan, terveydenhuollon ja pedagogiikan ammattilaisten kanssa tutkimalla eri medioissa leviäviä kertomuksia tänä totuudenjälkeiseksikin kutsuttuna aikana.

Kertomuksen etualaistuminen kulttuurissamme ja muuttuvat mediaympäristöt aiheuttavat muutospaineita myös äidinkielenopetukselle. Lukion opetussuunnitelman uudelleenjärjestäytymisen myötä äidinkielen ja kirjallisuuden 6. kurssin keskeistä sisältöä ovat kertomukset kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kurssi Nykykulttuuri ja kertomukset laajentaa tekstikäsitystä äidinkielenopettajien kannalta yhä vieraammille vesille ja aiheuttaa epävarmuutta: kuinka käsitellä lähes rajattomaksi kasvavaa aineistoa oppilaiden kanssa?

Uusissa opetussuunnitelmissa korostetaan niin ikään monilukutaitoa, eli kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa, joka antaa valmiudet tekstin tasoa kokonaisvaltaisempaan, esimerkiksi kuvat ja numerot käsittävään ymmärrykseen. Toivommekin Kertomuksen vaarat -hankkeen tarjoavan pedagogeille työkaluja ja analyysitapoja laajenevan tekstikäsityksen hallintaan, vaikka emme lupaakaan viisasten kiveä haasteisiin – saati yksioikoisia raameja oikeaoppiselle kertomukselle.

Tieteellisen tutkimuksen ohella näkyvintä osallistumistamme ovat Facebook-sivuillamme jakamamme analyysit, joissa erittelemme lukijoidemme lähettämiä tapauksia kertomusten oivallisesta tai epäilyttävästä käytöstä.

 

Kokemuksellinen kertomus

Kertomus on kielellinen (semioottinen) esitys tapahtumasarjasta, joka on kokijalle merkityksellinen. Tyypillinen kertomus sisältää tavallisesta poikkeavan tai normeja rikkovan sattumuksen tai esteen, joka pyritään ratkaisemaan toimimalla. Tapahtumat herättävät kokijassa tunteita kuten pelkoa tai moraalista närkästystä ja siten myös halun kertoa. Ennen kertomuksen ytimeksi katsottiin tapahtumasarja, nykyisin puolestaan tapahtumien merkityksellisyys tunnetasolla. Jälkimmäiseen viitataan termillä kokemuksellisuus. Kertomus kumpuaa inhimillisestä kokemuksesta ja sitä pidetään ensisijaisena kokemuksen välittämisen muotona.

Tyypillisellä kertomuksella on David Hermanin mukaan seuraavat piirteet: se kerrotaan jossakin tilanteessa jostakin syystä; se esittää tapahtumasarjan tai muutoksen; se luo tarinamaailman, jossa on ihmisiä, esineitä, tiloja jne.; tässä tarinamaailmassa tapahtuu jotakin tavallisesta poikkeavaa; kertomus välittää, miltä tuntui kokea nämä tapahtumat. Tämä piirrekimppu erottaa kertomuksen muista tekstilajeista kuten kuvailusta tai asiatekstistä, joka perustuu loogis-tieteelliseen argumentointiin. Toisin kuin tiede, joka pyrkii yleistämään ja abstrahoimaan edustavan otoksen pohjalta, kertomus esittää yksittäisiä kouriintuntuvia tapahtumia: miten Maija unohti vihreän lempipiponsa Hervannan yöbussiin ja miten se häntä harmitti. Kertomus pysyttelee ihmisen mittakaavassa ja sen voima perustuu jokapäiväisen esineistön eläytymistä edistävään vaikutukseen.

Loogis-tieteellisen esityksen ja kokemuksellisen kertomuksen eroa voi havainnollistaa esimerkiksi vertailemalla ravitsemussuositusten oppikirjakuvausta ja itseoppineen ravitsemusgurun koskettavaa yksilötarinaa. Saman asian ajaa virallisen rokotetiedotusmateriaalin vertaileminen rokotuskriittisiin kauhutarinoihin. Eronteko yksilöllisen ja yleispätevän välillä on yksi kriittisen lukutaidon ja lähdekritiikin peruspilareista. Tilannetta tosin hämärtää nykyjournalismin ja jopa tiedeviestinnän tarina- ja henkilökeskeisyys.

 

Elämäntarinat

Kun kertomustutkimuksen sovellusala on laajentunut kaunokirjallisuudesta arkikeskusteluihin ja kertomuksiin yhteiskunnassa, on alettu kiinnittää huomiota kokemukseen, kertojan minäkuvaan ja kertomisen motiiveihin. Koska aineistona ei ole enää vain kirjallisuus vaan kertomukset ihmisten elämässä, on luontevaa hakea lähestymistapoja sosiaalitieteellisen kertomustutkimuksen piiristä.

Yhtenä arkisena ilmiönä voidaan mainita elämäntarinat. Niin fitness-blogi, Zlatanin elämäkerta kuin satunnainen romaani sisältää henkilön, jonka elämäntarinassa on käännekohtia, aallonpohjia ja huippuja sekä tärkeitä asioita ja arvoja. Henkilö asemoituu kuvatuissa tapahtumissa sankariksi, uhriksi tai sivustakatsojaksi ja muut ihmiset auttajiksi tai vastustajiksi. Elämäntarinat havainnollistavat identiteetin rakentamista kertomalla. Niissä näkyy myös kertomusmuodon tärkeä kyky asettaa rinnakkain mennyt (toimiva) ja nykyinen (kertova) minä: ”Silloin en ymmärtänyt, mutta nyt…” Siten ne voidaan kytkeä myös novellin tai romaanin minä-kerronnan käsittelyyn.

Elämäntarinoita kertovia henkilökuvajuttuja ilmestyy lehdissä jatkuvalla syötöllä. Hyviä on vähemmän. Onkin antoisaa verrata nuoren polven ”tarinankertojien” maneerista, sentimentaalista tyyliä (Koulun sileäksi kulunut penkki. Ritva hivelee sitä mietteliäästi.) narratiivisen journalismin uranuurtajan Ilkka Malmbergin timanttiseen henkilökuvaan Mervi Tapolasta (Perhetyttö, HS Kuukausiliite 12.4.2012).

Ennen kuin siirrymme kertomuksen riskeihin, mainittakoon sen ilmeinen hyöty: kun kertomus luo käsin kosketeltavan simulaation ihmisen kokemuksista ja niihin liittyvistä tuntemuksista, se lisää yleisön ymmärrystä ja myötämielisyyttä häntä kohtaan.

 

Yrittäjäsankaritarinoita

Elämäntarinoita edustavat myös yrittäjäkertomukset: etenkin sankaritarinat vastoin odotuksia menestyneistä yrittäjistä tuntuvat kiinnostavan lehtiä. Kun kuulemme sankarillisista ja vaikeuksien kautta voittoon nousseista yrittäjistä, voimme lukijoina myötäelää tai ainakin haaveilla omasta menestyksestämme. Ongelmalliseksi tällaiset kertomukset tekee niiden yksipuolisuus, sillä omia tarinoitaan mediassa kertovat usein ainoastaan menestyjät, eivätkä vaikkapa konkurssien myötä yrittämisen luovuttaneet.

Jos yhteiskunnassa kerrotaan yksipuolisia kertomuksia tai tiettyjen yksilöiden elämäntarinat nostetaan edustuksellisiksi, vaarana on kokonaiskuvan hämärtyminen. Voiko yrittäjyyttä ilmiönä todella ymmärtää lukematta epäonnistujista ja vaikeuksista? Toisaalta sankareita etsitään myös toistuvasti erilaisista lapsiyrittäjistä, jotka asettuvat aikuisten maailmaan ja ikään kuin hylkäävät lapsuutensa osallistuakseen bisnekseen (esim. ”11-vuotias Mico Vanhanen on ollut pizzayrittäjä jo viiden vuoden ajan – 21 euron ”Jallun kierre” on listan helmi”, HS 13.6.2017). Lapsille ja nuorille välitetäänkin erikoista viestiä, jos heidän elämänsä saa uutisarvon, kun he lakkaavat olemasta lapsia.

 

Sankareita ja konnia

Koska poikkeuksellisiin tapahtumiin liittyy voimakkaita tunteita, kertomukset ovat usein hyvin kiinteitä ja vakuuttavia tekstejä. Puhutaan tunnekoherenssista. Kaikki elementit aloituksesta lopetukseen tukevat samaa tulkintaa tai moraalista arvostelmaa tapahtumista. Kertomuksia luonnehtii toisin sanoen moraalinen varmuus, kuten seuraavista yleisönosastokirjoitusten otsikoista käy selväksi: ”Törkeää käytöstä bussikuskilta” (AL 27.9.2017), Nuori naislääkäri ei suostunut kirjoittamaan lähetettä Lihavuuskeskukseen ja totesi ivallisesti: ’Vai olet sinä lihottanut itsesi roskaruualla ja herkuilla’” (HS 30.9.2017). On sääntö eikä poikkeus, että ihmiset esittävät kertomuksissa itsensä hyvässä valossa. Varjopuolena on tietenkin toisten ihmisten asettuminen tarinoiden konniksi, moraalisen närkästyksemme kohteiksi. Vammaisen auttamisesta kieltäytyvä bussikuski ei saa sympatiaa.

Sosiaalisessa mediassa tämän kaltaiset mielensäpahoittamiskertomukset synnyttävät kollektiivista raivoa. Syynä on se, että tekstilajina kertomus ei ole ensisijaisesti tietoa välittävä eli informatiivinen vaan arvioimaan kutsuva: yleisön tehtävä on osallistua kertojan kokemukseen ja yhtyä moraaliseen arviointiin. Tietoisuus tästä ihmisen lähipiirissä tärkeästä mutta sosiaalisessa mediassa vaarallisesta mekanismista on onneksi lisääntynyt. Ratkaisuksi ehdottaisimme kertomuksessa esiin nostettujen ongelmien käsittelyn viemistä yleiselle tasolle. Koulutetun ihmisen pitäisi osata ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin muutenkin kuin henkilöimällä ne.

Arjen kertomusten mustavalkoiset asetelmat tuovat ne lähelle klassisia satuja kuten Tuhkimoa pahoine äitipuolineen. Satujen sankari‒konna-asetelman kriittinen analysoiminen toisi sävyjä myös arkisten ristiriitatilanteiden lukemiseen. Puhumattakaan siitä, että tuhkimotarinan tai ryysyistä rikkauksiin -mallitarinan piirteiden tunnistaminen on olennaista monenlaisten mediatekstien kriittisessä analyysissä.

 

Radikaalien aatteiden tavalliset tarinat

Silloin kun kertomustutkimus rajoittui vielä kirjallisuuteen, kertomisen tarkoitusperiä ei kyselty. Romaani kun ei esitä väitteitä maailmasta. Siksi kirjallisuustieteellisen koulutuksen saaneilta jää helposti huomaamatta, että kertomuksella on keskeinen osa arkisessa argumentaatiossa. Joskus tarinoimme viihdytysmielessä, mutta usein kertomus tarjotaan väitteen tueksi: sen tarkoituksena on havainnollistaa tai todistaa yleisempi väite, joka on usein ideologinen ja jolle ei välttämättä löydy minkäänlaista tukea tutkimustiedosta.

Eräänlaista äärimmäistä kertomusten käyttöä edustaa radikaalien liikkeiden tarinankerronta. Esimerkiksi viime vuosina kannatusta keränneet miesasialiikkeet, jotka kutsuvat itseään manosfääriksi, käyttävät kertomuksia oikeuttaakseen naisvihamielistä maailmankuvaansa. Tarinankerronnassa on kunnostautunut erityisesti manosfäärin radikaali siipi: avioliittoa vastustava Men Going Their Own Way -liike ja perinteisiä sukupuolirooleja vaaliva uusmaskuliinisuus ovat avoimesti antifeministisiä ja naisvihamielisiä.

Misogynistiset miesasialiikkeet kertovat tarinoita rekrytoidakseen uusia jäseniä. Ne käyttävät hyväkseen erilaisia myyttejä ja jo tunnettuja sankarikertomuksia, kuten J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaa tai Wachowskien tieteiselokuvaa The Matrix, jotta liikkeiden kannattajat voivat kokea olevansa kuin elokuvien sankarit. Liikkeet viittaavat intertekstuaalisesti esimerkiksi The Matrixiin puhuessaan ”punaisesta pilleristä”: elokuvassa päähenkilö Neo syö punaisen pillerin, joka saa hänet tajuamaan maailman olevan kammottava konehirviöiden hallitsema salaliitto. Miesasialiikkeille punainen pilleri taas tarkoittaa, että uskot salaliittoon, jossa yhteiskunnassamme feministit alistavat miehiä. Elokuvan tarina siis alkaa ruokkia ajatusta salaliitosta ja ”punapilleriläisten” erityisestä kyvystä ymmärtää maailmaa. Tunnetta salaliitosta kasvatetaan esimerkkikertomuksilla väärinkohdelluista miehistä. Nämä tarinat ovat usein epämääräisiä, mutta yleisiä ja siten samastuttavia.

 

Kohti kertomustietoisuutta

Radikaalien ryhmittymien tavat käyttää kertomuksia eivät eroa päivän päätteeksi mediassa vilisevistä tarinankerronnan strategioista. Intertekstuaalisia viittauksia ja esimerkkikertomuksia vilisee niin politiikan, yrityselämän kuin arkemmekin viestinnässä. Kertomuksilla ja samoilla kerronnallisilla strategioilla voi saada aikaan niin hyvää kuin pahaakin. Hankkeemme tarkoituksena ei ole demonisoida kertomuksia tai kieltää tarinankerrontaa vaikuttamisen tapana, vaan tehdä näkyväksi, miten kertomuksia käytetään ja millaisia ovat tällaisen käytön hyödyt ja riskit. Kyse on kertomustietoisuudesta, jossa kulttuurissamme tapahtuva jatkuva tarinankerronta havaitaan ja sitä uskalletaan kritisoida analyyttisesti – kysytään siis rohkeasti, mitä kertomuksella halutaan saavuttaa. Oivallinen tavoite laajan tekstikäsityksen hallintaan onkin kertomustietoisen ajattelun välittäminen oppilaille.

 

Matias Nurminen & Laura Karttunen

Teksti on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä 1/2018, s. 4‒7.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s